tiistai 2. marraskuuta 2021

Syksyn ajatuksia

 Harvoin on tullut kirjoiteltua, vaikka paljon on tapahtunut. Töissä vaihtui lähes kaikki lapset, kun isommat siirtyivät eskariin ja kouluun. Aloitimme uusien lapsien kanssa Naavaan tutustumisen elokuussa. Naava on tullut jo monen suosikiksi ja aika säännöllisesti ollaan kerran viikossa saatu töitä tehdä.

Naava on rauhoittunut selvästi iän myötä, vaikka intoa riittääkin tehdä kaikenlaista. Toisaalta Naavasta myös heti huomaa, jos kotona on ollut kiireitä ja se on saanut vähemmän huomiota. 


Mikä päivä tänään on?

Hae Naavalta sininen väri



Uusista tarroista valjaissa on ollut paljon iloa. Niihin on hauska kiinnittää erilaisia harjoiteltavia asioita, kuten vaikka värejä. Siniset pikkureput olisi myös mukava saada hyötykäyttöön. Täytyy vaan itse keksiä, mitä niihin laitetaan. Reputkin ovat tarroilla kiinni valjaissa, samoin nimilaput.




Naavan yksi lempitehtävistä on edelleen kosketuslätkä. Ollaan harjoiteltu esimerkiksi kirjaimia sen kanssa. Levitellään ympäri huonetta kirjaimia ja sitten aikuisen ohjeen mukaan eskarit näyttävät lätkällä kirjainta ja Naava käy sen koskemassa.


Onnenpyörällä on harjoiteltu ilmeitä ja matkimista. Lapset nimesivät tehtävän matkitaan Naavaa-leikiksi. Koirien ilmeet ja eleet kuvissa ovat hauskoja ja on myös hauska vertailla, miltä ihminen esimerkiksi näyttää pelokkaana.




Virallinen päiväkotikuva



Tottakai me ollaan myös vaan halailtu ja rapsuteltu! 


perjantai 23. heinäkuuta 2021

Kesälomalla

 Naava jäi lomalle jo kesäkuun puolivälissä, kun kovilla helteillä ei päiväkodissakaan ollut enää mukavaa. Alkukesä sujui monissa hyvästeissä, kun paljon lapsia lähti eskariin. Naava saattaa hämmästellä syksyllä kun vastassa onkin ihan uusia kavereita, onneksi muutama vanhakin meitä siellä odottaa.

Saimme Naavan kanssa monta ihanaa piirustusta, niitä ei täällä voi julkaista, kun ei ole taiteilijoiden lupaa, mutta tallessa on jokainen!

Naava on viettänyt hellekesää kotosalla. Päivät ovat kuluneet paljon varjossa maaten ja illalla on sitten vauhtia riittänyt erilaisten kavereiden kanssa juosten. Keväällä ruotsinlapinkoiran pennut olivat myös iso ilo.







sunnuntai 25. huhtikuuta 2021

Korttien koskeminen

 

Naava on viime aikoina tehnyt lasten kanssa koskemis tehtävää erilaisilla korteilla. Naavalle temppu on mieluisa ja helppo, tosin se lasten riemuksi edelleen lähtee koskemaan kortteihin liiankin nopeasti ennen käskyä.

Lapsilta tehtävä vaatii keskittymistä ja tarkkaavaisuutta. Pitää seurata hyvin, mitä korttia Naava koskettaa jotta voi sitten käydä nostamassa kortin. Jos ei keskity, ei huomaa. Lapset ovat hyvin motivoituneita ja innostuneita työskentelemään Naavan kanssa. Korteista on valittu tunteita, riimejä, jumppatehtäviä ja suujumppaa. Kapteeni käskee leikki Naavan kanssa on myös hauskaa. Siinä Naava valitsee koskemalla tehtävän ja yrittää tehdä mukana.




perjantai 2. huhtikuuta 2021

Kevät saapuu

 Tein Naavalle Instagram tilinkin. Nopea tapa lisäillä kuvia, mutta Blogi säilyy edelleen, https://www.instagram.com/paivakotitassut/

Naava kävi virallisissa terveystutkimuksissa maaliskuussa. Kuvattiin Lonkat, Kyynärpäät ja selkä. Silmät ja polvet on tutkittu jo aiemmin. Terve oli koko tyttö ja pentuehaaveetkin saavat jatkua. Naava on kuitenkin vasta kaksi täyttänyt eli ihan ei vielä ole lasten aika.



Naava on aikuistunut huomattavasti. Vauhtia riittää ulkoleikeissä edelleen, mutta työskentely ja muutenkin oleminen on paljon keskittyneempää ja rauhallisempaa, Naava osaa rauhoittua mahtavasti ja kuuntelee aiempaa enemmän. Kiire olisi edelleen tehtävien suorittamisessa, jotta palkka tippuisi nopeammin.




Erilaisten korttien koskettamalla valitseminen on  yksi käytetyimmistä tehtävistä Lapset ovat tarkkana seuraamassa, minkä kortin Naava valitsee, jotta voidaan tehdä tehtävä. 

Meillä oli valokuvausprojekti, jossa jokainen lapsi sai vuorollaan päiväksi kameran käyttöönsä. Naava päivänä oli paljon kuvia Naavasta eri suunnista.


torstai 4. maaliskuuta 2021

Talven Touhuja

 







Kävimme oman kylän koirapäivässä esittelemässä toimintaamme. Saimme tehdä monta mukavaa temppua lasten kanssa ja toki paljon rapsutuksia.





Töissä on käyty lähes joka viikko. Naavasta näkee ettei se enää ole ihan pentu vaan osaa hyvin rauhoittua kun mitään ei tapahdu. Hellyyttä se saa ja ottaa mielellään vastaan joka päivä. Sylissä on mukava köllötellä.


Lasten kanssa on myös opittu hyvin sanomaan Naavalle että nyt olet väärässä paikassa, Naava haluaa osallistua kaikkeen ja pikkuatojen päällä makaaminen ei ole aina leikkijöiden ajatus. 

Lapset rakastavat opettaa Naavalle temppuja ja se tekeekin niitä mielellään myös lasten kanssa.

Uusimpina tehtävinä esimerkiksi komento läpi, jolla mennään jalkojen alitse. Vaatii ohjaajalta motoriikkaa, kun pitää miettiä mitä kautta kädellä koiraa ohjaa ja tasapainoa samalla.
2 vuotis synttärit juhlittiin tietysti myös lasten kanssa. 

keskiviikko 16. syyskuuta 2020

Syksy saapui

 Palasimme Naavan kanssa töihin elokuun lopulla ja oli suuri iloa huomata että Naavaa oli kaivattu paljon ja myös Naava on kasvanut pitkän tauon aikana ja oppinut rauhoittumaan paremmin päivien aikana.

Naavan lempitehtävä on nykyisin nopan pyöritys ja onneksi se on myös lapsista mukavaa. Olemme pyöritelleet tunnenoppaa ja laskeneet montako pistettä Naava saa.





Toki Tärkeintä taitaa olla edelleen Naavan Helliminen eri tavoin. Naavaa silitetään mennen tullen ja se on onneksi Naavan mielestä aivan huippua.



Naava osallistuu yhteisille piireille, pienryhmä hetkiin ja yksilölliseen tekemiseen ja tuntuu nauttivan kaikesta. Päivän jälkeen on kyllä väsynyt koira.

torstai 26. maaliskuuta 2020

Syntymäpäivät ja Soveltuvuuskoe

Naava täytti 1-vuotta Maaliskuun alussa. Juhlat päiväkodilla olivat hienot! Yllätykseksi askarreltu mitali, laulua ja tietysti keksiä kaikille!
Naava nautti huomion keskipisteenä ja oli mahtava huomata, kuinka tärkeää oli lapsille juhlia myös Naavan syntymäpäiviä.

Ylpeä Sankari!


Olimme Naavan kanssa Jyväskylässä opiskelemassa ja Naava suoritti kasvatus- ja kuntoutuskoirien soveltuvuuskokeen. Naava sai paljon kehuja ystävällisetä olemuksestaan.

Naava myös nautti suuresti kaikesta uudesta, vaikka kyllä se myös väsyi. Huhtikuussa viimeinen opiskelu viikonloppu suoritetaan etänä.


Korona tilanne muutti arkea päiväkodissa suuresti, vanhemmat ottivat lapsensa kotiin ja vain muutama hoitoa tarvitseva on paikalla. Teimme Naavan kanssa videoita kaikkein eniten meitä kaipaavien lasten koteihin. Huomasin itsekin, että koira-avusteista toimintaa voi tehdä myös etänä. Ajattelin tejdä videoita niin kauan kun tilanne jatkuu. Alla pieni hömpöttely-video, suoraan lapsille puhuttuja juttuja ei tähän viitsi laittaa.